Syöttötuolin Napoleon


Maha pystyssä 
nousee seisomaan huojuen 
puuttuu vain kolmikolkkahattu ja Euroopan kartta 
tuosta poikki! 
Sulle mulle Puolat ja Espanjat! 

Aion hörpätä juomanne, 
hurmata naisenne! 
Pieni on varteni, 
egoni ei. 

Napoleonin valta: 
kieli on vieras metsäläiselle, 
mutta kirkuminen tuottaa tuloksia. 
Mitä tahansa, että lopetat! 

Ruoka magnifique, 
mutta palvelu terrible! 

Maha pystyssä 
huulet törröllä 
miettii uusia seikkailuja 
Napoleon 

Kultakutri parvekkeella

Nukutan vauvaa parvekkeella 
viima humisee ja paukkuu 
varikset keikkuvat katulampun tanssia 
naapuri puskee vastatuulessa kohti kotia 

Tää on mun happily ever after 
prinsessasaduissa ei kerrottu 
unettomista öistä 
että täydellisten miesten kylkiäisenä 
tulee räkää ja rämää 

että parvekkeella saattaa tylsistyä 

”onnellisina elämänsä loppuun saakka” 
Se on vasta alkusoitto! 
Preludi, jonka päälle rakennetaan myöhemmät aariat 

ah mä nauran 
ja ulvon myös 

”ja he elivät täyttä elämää loppuun saakka” 
se olisi osuvampi 
onni 
ne hetket, kun vauvan silmäluomet vaipuvat kiinni 
ja haikeus, muutos, vääjäämätön surukin 
luopumiset ja palaamiset 

Ehkä vilkutan parvekkeelta 
kun lapsi loittonee reppu selässä 
tai kun he tulevat käymään rakkaidensa kanssa 

täydet vuodet ja 
lopussa muistot 
kuolla kyllänsä saaneena 

Muista tylsistymisen hetkellä: 
en vietä täällä loppuelämääni 
elämä ei kulje parvekkeen ohi 
se on tässä 

Aivan tavallinen aamu

Ennen puolta yhdeksää 
olen köllinyt sängyssä poikien kanssa ja kokenut pakahduttavaa rakkautta 
kohdannut tulista vastarintaa 
puurokupilla 
vaatekaapilla 
eteisen lattialla 
lopulta suuttunut itsekin tarpeettomalla voimalla 
huutanut nelivuotiaalle 
lohduttanut päiväkodin pihalla vahvaa ikävää

Tällaiselle lakeutta, taivaansineä, 
lumisen metsän hiljaisuutta arvostavalle 
tämä on joskus vähän kuluttavaa 

Kirstinkadun äänet

Ensimmäinen kotimme Kalliossa, 
kaksio Kirstinkadulla 
Herttainen vuokraemäntä 
vaali 1960-luvun kylmäkomeroa keittiössä 
ja meitä vuokralaisinaan. 

Katutasossa baari: 
”Sijoita itseesi – sijoita Kallion pörssiin” 
Kuolematon slogan. 

Yläkerran naapurien rakkaus viinanhuuruista. 
Vesiputkien kohinan seasta 
tihkui vuorosanoja. 
Pitääkö soittaa poliisi? 

Seinänaapurista tiesi, milloin ilta on sujunut erityisen hyvin: 
silloin mörisi digeridoo 
kahden aikaan yöllä. 
Jatkojen ykkössoitin, 
toiminee myös betonielementtien kaikuluotaamisessa. 

Lempiääneni 
kuitenkin alakerran syntikka. 
Mies soitti sitä varsinkin iltaisin. 

Yhtenä sunnuntaina 
Finlandia kaikui 
rakenteita pitkin. 

Vuosia myöhemmin 
urheilutalon kahviossa 
kiitin naapuria konserteista. 
Soittaja hämmentyneenä, 
häiritsikö se. 

Mutta Finlandia – mikä alku viikolle! 

Siirryimme keskustelemaan 
New Yorkista 
sinne olisi hieno päästä juhlimaan nelikymppisiä tai viisikymppisiä 
Ja jos ei paikan päälle, 
niin Yhdysvaltain tiedotustoimistosta 
saa kirjoja. 

Finlandian kaiku 
uimahallin kahviossa 
melkein kymmenen vuotta myöhemmin 

Paperisilppu

Vauva repii kuolinilmoitukset 
nauraa ja syö paperia 

tämä ei ole vallankumouksen lapsi 
mutta uusi sukupolvi 
kuin tuuli käy meidän ylitsemme 

Minä torun ja kaivan silppua sen suusta 
mutta juuri näin kai elämään pitää suhtautua
ahmien 
kuolemaa pelkäämättä 

me muutumme tomuksi 
mutta sitä ennen syödään sanomalehdet ja paukutetaan kattilankansia 

Kotimatka

Taivas seuraa meitä 

Jälleen kylläinen ajatus 
kesken kotiinpaluun 

Olemme ihmetelleet meduusoja ja haita 
syvyyksiä 

Nyt sinä pohdit avaruutta 
Minne tähdet menevät päivällä? 
Ei ei 
taivas ei kirkkaudessaan peitä niitä 
ne menevät Australiaan 

Mikä minä olen väittämään vastaan 
kaikki oppini kirjaviisautta 
kuka tietää? Kuka Tietää? 

Maailmankaikkeus siinä 
lumikinosten keskellä 

Lumihuippuisten vuorten valloittaja

Lumiaurojen valtakunnassa 
kohoavat majesteettiset vuoret 
Ne ulottuvat luistelukentän 
päästä päähän 

Valloitan ne! 

Hiivin lumileopardin lailla 
salaisuus on lihaksissa 

Ihmiset hurraavat ohiajavissa ratikoissa 

Laskeudun pyllymäkeä alas 

Höyryävien patojen äärellä 
kerron sankariteoistani 
pikkuveli silmät ymmyrkäisinä 

Mikä taito! Mikä rohkeus! 

Tallinna

Tyhjäkatseinen sianpää
Mustamäen torilla.

Autostamme vietiin yöllä tuulilasinpyyhkijöiden sulat
ja pölykapselit.

Painaudun äidin kylkeen.

Ja myöhemmin

Naiset, joista näkee:
tuon villabaskerin alta
he ovat nähneet kaiken.

Talot saavat ruplamaalin.
Minä nautin ylellisestä hotellista
edullista gourmeta
slaavilaisten ässien suhina

Ja tämä hassu sukukieli
home, hallitus ja pulmad
piimkään ei piimää

Tulemme tänne isoveljeilemään
vaikka heillä on e-kansalaisuus
ja kovia kokeneiden katseet.

Jos minä olisin täältä,
vanhempani olisi voitu kyydittää Siperiaan lapsena.

Sivukadulla arpinaamainen mies
puisen lumikolan kanssa
pyytää tupakkaa

Ei minulla ole.

Suru

Suru on seitsemänmetrinen aalto 
se iskeytyy rantahotelliin 
ja repii parvekkeet irti 

Ihmiset evakuoidaan, 
mutta minä jään 
roikun murtuneesta betonista 
törröttävien metallilankojen varassa 
karjun aaltojen lailla 

Iskujen jälkeen 
meri vetäytyy 

hetken on aivan hiljaista 
kuulen rapujen kömpivän hiekasta 
haistan levän 
viiru kultaa horisontissa

Kohta tulee uusi aalto. 
Hengähdän ennen sitä. 

Kadoksissa

Haavoista varisee lunta 
kinoksen alla routaa 

äänet vaimennettuja 
suhinaa 
untuvia 
ilma täynnä 
sulavat kuumille poskilleni 

kuulen vain hengityksen ja liikenteen 
yskähdykseni 
saappaisiin sulavat lumikokkareet 

Jos nyt katoaisin, 
hetkeen ei kukaan huomaisi 

mutta jo illalla hätä olisi suuri 

Juuri tämän verran vapautta haluan 
kulkea hetken lumen vaimentamassa maassa 
upota ajatuksiini päiväunien ajaksi 
tullakseni löydetyksi päiväkodin portilla