Haavanhaituvat

Aurinko houkuttelee esiin raiteiden tervanhajun. 
Vaikka jäidenlähdöstä on jo kuukausi, 
meri muistelee vielä talvea. 

Myös suru liikehtii minussa välillä, 
hohkaa kylmää, 
väikkyy varjoissa. 

Mutta ilma on täynnä haavanhaituvia, voikukan laskuvarjoja, omenankukkien terälehtiä. 

Syreenipensaan tuoksussa muistan lapsuuden kesämökin: liikuin elämässä kevyesti kuin vesikirppu lammen pinnalla. 

Olen kurkistanut syvyyteen ja muistan: 
pinnan välkkeessä elämä. 

Kevään skidejä

Näinä päivinä olen nähnyt: 

hontelosäärisiä tyttöjä keppihevoslenkillä Keskuspuistossa 

parven koululaisia iskemässä kuokat ahnaasti multaan Annantalon puutarhassa 

viisi viisivuotiasta prinsessa-asuissaan tervehtimässä kuninkaalliseen tapaan synttärivieraita kerrostalon kierreportaissa 

pojan piirtämässä Frozen-mekkoa onnittelukorttiin kymmenen kertaa uusiksi 

naapuritaaperoita kokemassa ensi kertaa hiekkalaatikon ilot 

Ja myös: 
Kallion koulun kulmalla poreilevan poikajengin keskellä 
purkkapalloskabaa! 
”Otetaaks kisa, kuka puhaltaa suurimman? Kuka on tuomarina?” 

Vaalin näitä kuvia. 

Keväthuumaa

Ajan kukkivan kaupungin läpi 
omenapuut valkoisenaan kuin tykkylunta 
tuomen, pihlajan huumaava houkutus 
lintujen taukoamaton polyfonia 

naisen pää uppoaa kukkamereen 

on arki ja me suhaamme tämän huuman ohi 
tämä uskomaton kontrasti harmaalle talvelle 

Räjäytetään internet ja paperipinot 
juostaan varjoista vihreälle nurmelle 
maksan pankkilainani omenankukkien terälehdillä 
lapset voivat kokeilla mehiläisten elämää 

tämä kohina 
en suostu ajamaan ohi 

Purskahduksia

Nyt puhkeavat kukat ja sanat. 

Kirsikka! Valkovuokko! Se keltainen ihmepensas! 

Valo! Pupu! Ammuu! 

Lehmus! Vaahtera! Rauduskoivu! 

Mooi! Miauu! Napa! 

Mustan mullan uumenista, 
mahlan seasta, 
hautuneena. 

Ihmisyyden alkuhämärästä, 
jostain kaukaa, 
yhtäkkiä 
ryppäänä. 

Minä ihmettelen ja nauran, 
toistelen perässä. 

Kukka! Kakka! Kaak kaak kaak! 

Eka kesäpäivä

Aurinkorasvan ja hiekan tuoksu niskassasi, kun suukotan hyvää yötä 

Tänään olet hiipinyt halaamaan mokkapalapeltien takaa 
tuonut multaisessa nyrkissä voikukkia 
olen komentanut sinua alas puusta 
ja veljelle, ettei hiekkaa saa syödä 
(toistuu runoissa ja elämässä) 

Päivä on täysi 
sydän oranssia ja vanhaa roosaa 

Sweet Ladies

Alakerran strippiluolan takaovella 
nainen polttaa tupakkaa 
puhuu kiihkeästi Skypellä 
en tunnista kieltä 

Minä vien roskia 
smetanapurkkeja, Hesareita, Hakaniemen hallin kääreitä 
meillä oli viikonloppuna blinijuhlat 
yritän nyökätä hänelle 

Toisena iltana 
takaovi on vienosti raollaan 
sieltä soljuu saksofoni 

Tunnen tuon 
Speak softly of love 
Kummisedän tunnuslaulu 

Maailma on tuonut meidät 
samaan taloon 
laulanut samoja säveliä 
minä olen turvassa 
Oletko sinä? 

Hienoa nähdä runojen elävän! Ystäväni Anu Rask käyttää tänään saarnassaan Jätkäsaaren Hyvän toivon kappelissa klo 12 tätä runoa. Olen otettu 🧡

RSS