Sininen uni

Syötän sydämelleni ahomansikoita 
annan sinisiiven laskeutua olalleni 

nokkosperhonen johdattaa polkuani 
askel kerrallaan 

leijun koiranputkipeltojen yllä 

laulan lapselleni tuutulaulua 
sitä samaa, jonka äitini minulle opetti 
tämän yön he nukkuvat vierekkäin pikkumökissä 

peipon liverrys kyllästää illan 
rannassa onnellisen kalamiehen airot kolahtavat 
uneksin kepeitä unia 

Juhannussauna

Saunan ikkunasta näkyvät vaahtopäät ja tuulispää. 
Siellä ne leikkiä lyövät. 

Lauteilla hetken yksin 
minä ja sukuni perkeleet. 
Kaiho siitä, joka kerran oli täällä, 
kuristus menneistä suruista. 

Ja auringonkilo järven laineilla 
nauru kuin sadepisarat katolla 
peittävät hetkeksi kaiken. 


Ihmeellistä: 
ne kaikki mahtuvat tälle pienelle markille. 

Sanon piruparalle: 
lyödään löylyt, huokaistaan. 
Palataan sitten valon maailmaan. 

Kerään koiranputket, suolaheinät, hiirenvirnat ja ohdakkeet, 
koko elonkirjo sylillisessä. 

Näin me vietämme tämän juhannuksen. 

Kivinokka

Tytöt kilpailevat 
kumpi seisoo pidempään käsillään. 

Pieni pirpana keinuu ja laulaa 
minun haituvatukkani seuraa kuin tennisottelua. 

Taivaanrantaan on noussut taas uusia kortteleita talven aikana 
huikein kasvu kuitenkin näissä 
rimppakintuissa 

Hautaan kasvoni silkkisiin kiharoihin ja nuuhkin hiekkaa.