Luovan kirjoittamisen työpaja 15.9.2019 ”Maailmantuskasta muutosvoimaksi”

Idea työpajasta lähti ilmastoahdistuksesta. Miten elää ja kasvattaa lapsia maailmassa, jossa ympäristön tila on kriittinen? 

Koska kirjoittaminen on meille luontainen tapa jäsentää ajatuksia ja tunteita, päätimme pitää syksyisessä Nuuksioon työpajan aiheen tiimoilta. Haluamme kutsua sinut mukaan! 

Työpajan tavoitteena: 

– käsitellä ympäristöön ja ilmastoon liittyviä ajatuksia ja tunteita luovan kirjoittamisen avulla
– jakaa kokemuksia 
– ideoida omia vaikutustapoja ja tekoja 

Päivän järjestävät: 

Linnea Alho on VTM ja kirjallisuusterapiaohjaaja, joka auttaa ihmisiä löytämään oman, ainutkertaisen tehtävänsä maailmassa. Toisen puolen työajastaan hän askaroi fiktion, runouden, historian, talouden ja mytologian parissa. Hän on myös äiti ja basisti. (www.lilicolightworks.com) 

Tiina Taipale (VTM) on väitöskirjatutkija ja asiantuntuntija, joka tutkii ympäristöhuolen vaikutusta työelämä- ja uravalintoihin. Vapaa-ajallaan hän opiskelee luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. 

Liina Länsiluoto (VTM) on päivisin viestintäpäällikkö, iltaisin mutsi ja maailmanparantaja. Siinä sivussa wannabe-taidemaalari-runoilija (LiinaOnerva.fi ja Instagramissa @liinaonerva). 

AIKA JA PAIKKA 

Työpajan aika: su 15.9. klo 10-18 
Osoite: Nuuksiontie 106, Espoo – kuljetus paikalle omalla kyydillä tai julkisilla 

OHJELMA 

10-10.30 Tervetuloa Pohjanpirttiin, alustus päivän sisällöstä ja käytännön asiat 

10.30-11.45 Virittäytyminen luontoon sekä luovaan ja meditatiiviseen kirjoittamiseen, tutustuminen 

Kävely Haltialle ja lounas 

13.15-15.00 Ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvien tunteiden sanoittaminen ja tutkiminen 

15.00-15.30 Kahvitauko 

15.30-17.30 Muutosvoiman ja -mahdollisuuksien etsintä satujen ja myyttien avulla 

17.30-18.00 Keskustelua ja yhteenveto päivästä 

Työpajaan mahtuu max. 12 henkilöä. 

ILMOITTAUTUMINEN: 
yhteys@liinaonerva.fi 

Lähetä ilmoittautumisen yhteydessä 
lyhyt esittely itsestäsi ja mitä odotat työpajalta, sähköpostisi ja puhelinnumerosi. 

Osallistumismaksu: 20 euroa. 
Ilmoittautumisen jälkeen syyskuussa saat laskun sähköpostiisi. 

Hinta sisältää kahvin ja teen. 
Lounas ja kuljetus paikan päälle omakustanteinen. 
(Jos olet todella pienituloinen ja haluat osallistua, laita viestiä.) 

Tervetuloa kirjoittamaan yhdessä! 

Elokuu

Sudenkorento ohittaa minut laiturilla 
tämä kesä painuu iltaan.

Nämä donjuanin tunnevaihtelut 
peruutan järveen! 
Kahmin multaa! 
Jahtaan koppakuoriaisia! 
ja askel kuin paluumatkalla juhannustansseista
kevyt, hoippuva 

Kaikki se on jo toisin ensi vuonna. 

Mutta hämärtyvän illan sini, 
hauraiden pilvien läpi tunkeva valo 
mustarastas tervaleppien suojassa 
ja lumpeenkukkien liike 
suppuun auki suppuun auki 

Te taidatte odottaa laiturilla myös ensi elokuussa. 

Lepakot

Lepakot lentelevät tummuvassa illassa 
sieluni väräjää uuden edessä 
(tulee mieleen Leif Wager ja värisevä lauluääni,
mutta ilmaus on tosi) 

syksy 
taas päästän poikani askelen syvemmälle maailmaan 

Äiti, minusta sinä olet vähän rasittava. 
Tulevat vuodet häivähtävät edessä 
lepakoiden varjot vaahteroiden keskellä. 

Metsähetkiä

Polunvarsi käpyjä mustanaan, 
pihlaja tertuista raskas. 

Upotan jalkani puroon. 
Ohikiitävät kesälomapäivät, 
vauvavuosien repaleiset yöt. 
uutukaisen ihmisen onnenhuuma. 
Päiväkotireppu kii kii! Askel on vielä hutera, kovin kepeä. 
Virrassa kylmiä kohtia, haikeutta, kieppuvaa voimaa. 

Vierestä suhahtaa lintu. 
Ensi vuonna me tulemme tänne yhdessä, 
ja pienikin osaa toistaa haukan nimen.