Kategoria: lapset

Vielä nukut pylly pystyssä

Vielä olet olkavarteni mittainen,kun käperryt sikiöasentoon syliini

pää kaulakuopassani

on kivuliasta tietää:

tuuli käy ylitsemme kohta tuhiset minulle, katsot häivähdyksellä surua vanhenemisestani,

 tajuttuasi: en ole täydellinen, kovin kaukana siitä (en aivan mahdotonkaan, kuten saatat muutaman vuoden ajatella siinä välissä)


nyt vielä sinun on vaikea nukahtaa, ellen silitä selkääsi ja laula laula laula


Aamuisin olemme tässä: käperryt viereeni, nukut vielä aamu-unet.
Minä karistan yön ja yritän viipyä tässä hetkessä.

Ratikkaluentoja

Täpötäydessä ratikassa:

Kuka on maailman vahvin mies?

Kuka on maailman rikkain?

Miten tullaan rikkaaksi?

Miten avaruus on syntynyt?

Minä vastaan parhaan kykyni mukaan:

että rikkaaksi voi tulla, jos omistaa yrityksen tai saa perintöä

(jaa se perinnön saaminen on helpompaa)

niin mutta siihen liittyy surullisia asioita

että rakkaita kuolee 

ja mikään raha ei voi korvata rakkaita ihmisiä 

ja että yleisin tapa saada rahaa on tehdä töitä

ja että avaruuden synty onkin hyvä kysymys 

(monet sitä miettivät)

On teorioita ja uskontoja, jotka yrittävät selittää, miten avaruus on syntynyt.

Näitä me pohdimme ratikassa,

myhäilevien matkustajien keskellä.

Hahmotelma

Minun tehtäväni 
on piirtää sinun ääriviivasi 
auttaa hahmottamaan: 
tässä on tunne 
ja tuossa 

vihanpuuska 
niin ihana ihminen, että tekee mieli puraista 
kyltymätön, pulppuava suru 

Ja tässä tulevat päivän rajat 
tuo on väsymys 
tuo nälkä 

Opastan sinua maailmaan, hahmottamaan tätä sekamelskaa 
ja sitä, mikä pääsi sisällä 

Nämä asiat lipuvat pauhaavat hiipivät ohi 
voit tarttua tai vain seurata 
voit asettaa omat rajasi. 

Oppituntini/vuoteni päättyvät testiin, 
jossa myrskyät minua vasten. 

Myrskyn keskelläkin 
minä aion katsoa sinua hellästi 
(salaa, jos et kestä muuta) 
muistaa, kuinka sivelin otsaasi uneen. 

Meidän aikamme

Tässä työntökärryjen, vetolaukkujen maailmassa menossa sinne, tänne
unohdan välillä: 
tämä on minun aikani 
kaupunkini 

Makaan lattialla pinnasängyn vieressä 
kuuntelen yskää 
(oksettaako – ehkä vähän?) 
tippuneita karhuja 
ja kuinka haparoit kielen viidakossa 
muodostat reittejäsi, 
riemastut yhteyksistä 

Pinnojen välistä tartut käteeni: 
Päivää, päivää! 

Siinä me hihitämme vierekkäin, 
minun aikani ja sinun 
kaupunkini ja sinun vielä kauemmin 

Sykkeitä

Marraskuun auringon läpi 
suljen silmät te sylissäni 
tunnen: 
pienet sydämet pumppaavat verta 
ohuen ihon, linnunluiden alla 
elämän sitkeä kolke

tsuku tsuku 

tunnen sen. 

Ja minun mielessäni varjot 
kuinka hento tämä on 
kuinka julma maailma 
teidän silmissänne puhtaat 
rakkaus, pelko ja viha 
kaikki raakana, suojatta 

Minä siinä välissä 
sinun myrskyjesi 
(tahtoo pastillin ja ei ei ei! Mitä vain ei!) 
ja maailman myrskyjen (Amazon, pakolaisvirrat, ilmastonmuutos ja kahelit kahelit, johtajat ja muutenkin) 

Yritän pysyä pläkänä. 

Merkityksiä

Pikkuinen sanoo 
pikkis ja kaahu 
hyviä unia tunnistaa intonaatiosta 

ppa nu’uu – Muumipappa nukkuu 
lettu ja löyly tuloillaan 

Ja äiti äiti ääää! 

Aurinko synnyttää varjot 
makaan lattialla 
minun kädestäni rutistetaan pinnojen välistä 

en tiedä, kumpi hyssyttää kumpaa 

olen kylläinen elämästä 

RSS
Facebook
Twitter