Uskottu

Minulle on suotu tämä salaisuuksien seurue 
viisivuotiaan kätketyt surut 
toiveet, jotka kavereilta jo kätketään 

taapero vielä pilvitaivas 
paiste ja varjot häpeämättömiä 
hävyttömiä 

Eeva ennen puraisua 

muistan, kuinka esikoisen ensimmäinen valkoinen valhe kirpaisi 
hän alkaa oppia näitä pelejä 

Mutta ilman salaisuuksia en voisi olla uskottuna. 

Juhannussauna

Saunan ikkunasta näkyvät vaahtopäät ja tuulispää. 
Siellä ne leikkiä lyövät. 

Lauteilla hetken yksin 
minä ja sukuni perkeleet. 
Kaiho siitä, joka kerran oli täällä, 
kuristus menneistä suruista. 

Ja auringonkilo järven laineilla 
nauru kuin sadepisarat katolla 
peittävät hetkeksi kaiken. 


Ihmeellistä: 
ne kaikki mahtuvat tälle pienelle markille. 

Sanon piruparalle: 
lyödään löylyt, huokaistaan. 
Palataan sitten valon maailmaan. 

Kerään koiranputket, suolaheinät, hiirenvirnat ja ohdakkeet, 
koko elonkirjo sylillisessä. 

Näin me vietämme tämän juhannuksen. 

Pysyvyyden ylistys

Paappani kirjasi vajan seinään jäidenlähtöä 
neljällä vuosikymmenellä 

Kotitalossamme keittiön ovenpieleen raaputettiin kasvunmerkit 
ensin kaksi veljeä, sitten minä 

kun talo myytiin 
teki mieli sahata ovenpieli matkaan 

Nyt seuraan vaahterankukkien puhkeamista vuosi vuodelta 
milloin kevät ehtii kohdallemme 

Nyt jo Kirkkopuiston lehmukset kuin yökkösiä 

Voisin olla tässä vuosikymmeniä. 

Suojelusenkeli

Varastan vartin työmatkalla 
kahvilassa piirrän uuden suojelusenkelin 
saimme sellaisen keskiviikkona 

päivä, jona hän syntyi 
sen parina tulee viimeinen aamu 
välissä paljon kropsua, naurua ja valkoisia kukkia 
me maan päällä vilkutamme hyvästejä 

tämä ei ole takatalvi 
höyheniä tippuu taivaasta 
enkelit sanovat 
minä sivelen sinua kasvoista 

Naistenpäivä (Yrjönkatu)

Minä rakastan tätä paikkaa 
turkoosia vettä, punavalkoisia rataköysiä 
veden kannattelemia tissejä 
roikkuvia mahoja 

saan tulla tänne vielä satavuotiaana 
olemme täällä kaikki arpinemme 
ja myös ne sileäihoiset 

aina joku ui mahassaan toinen vesieläin 

lopuksi löylyn tasa-arvo 

uinnin jälkeisessä raukeudessa 
olen valmis mihin tahansa 

Kahvikuppi

Puhutaan, että 
vaarini joi mukistaan 
piimät ja kahvit ja kaikki 
niin kauan, 
että lopulta keskellä vain 
sormenmentävä aukko. 

Puhutaan, 
sillä enhän minä ole nähnyt, 
aukaisin silmäni ensi kertaa 
vaarin oltua vainaa jo viiden vuoden ajan. 

Käytyämme valoon 
me viipyilemme maailmassa, 
ihmisten muistoissa. 

Vaarikin leijunut täällä nyt neljä vuosikymmentä. 

”Herra auta aina, 
etten ketään paina, 
etten toisten taakkaa 
suuremmaksi tee.” 

Onhan minun muistoni kevyt kantaa? 

Mumman turkki

Vaatimaton nainen
Sotkamosta sodan myötä
Pohjanmaalle
nauruni häneltä peritty

Elämä siivoojana
neljä tyttöä
kaksi poissa
kohtuuttomia menetyksiä

Sama nauru kuin mulla

Ja vihdoin
iso ihana minkkiturkki
ylellisyys yhdessä vaatteessa

Äitini peri sen
keskellä murrosikääni
Minä protestoin
turkis on murhaa

Mutta mikä minä olen moittimaan
tietämättä, kuinka kovaa voi elämä olla
Jalanjälkeni maapallolla varmasti satakertainen
Kaikki rakkaus vielä edessä

Jos perin turkin
ehkä säilön sen vintille
käyn välillä silittämässä
Naurahdan

Joulusauna

Vihta ja limonaatia
talo tarjoaa

pukuhuone täynnä
toppatakkeja, sukkahousuja
pyhään laskeutuvia

tulen tänne heti aattoaamuna
löylyt ennen kuin ärrä pärähtää Turussa
frödjefull julhelg

metristen halkojen kuumentamat kivet
sihisevät kuluneen vuoden muistoja
vanhassa työväen pesulassa jotain iätöntä

Alalauteella nainen imettää lastaan
kuin pieni Cupido
tai Jeesus-lapsi
pulleat jalat viuhtovat

Kuinka monta vuotta
meidän tulee käydä täällä,
jotta lapset muistavat:
kävimme aina aattona Kotiharjussa?

Kuinka ihanaa olisi,
jos veljekset paappoinakin
tulisivat tänne joulusaunaan
pelaisivat shakkia pukuhuoneessa

mutta he tekevät oman maailmansa
minäkin valitsin eri konnut kuin vanhempani

tämä on minun perinteeni
minun kukkea keskipäiväni
minun aikani

kaupunkini

Vaarin katse

Sydän hypähtää

Voisiko joku noista pojista olla vaarini?

Liikkuva kuva
1910-luvun Tampereelta
herättää ihmiset eloon

Pikkupojat pyörivät uteliaina
niin kuin minun poikani nyt katsoo
Kallion pelastusasemalta lähteviä autoja

Vaarini kymmenvuotiaana
Tampereella 1918
koti korttelin päässä Keskustorilta

Missä hän parveili katsomassa?
Näkikö kiväärit,
panssarijunan,
kärpäsiä ruumiissa?

(minun suurin suruni kymmenvuotiaana
kuraojassa värjäytyneet
vaaleanpunaiset toppakengät)

Myöhemmin samat silmät
näkivät toisen maailmansodan syttyvän
lehtimiehenä ja tiedotustehtävissä
lisää ruumiita
liikaa tietoa
raskaita tunteja, kuukausia, vuosia

(silloin hän oli samanikäinen
kuin minä nyt)

Jäikö tykkien jyly pauhaamaan päähän?
Äreys ja lapset hiljaa!
Paukahdukset
kiljahdukset
kolahdukset
ilonkin ääninä liikaa?

Tuosta katseestako se lähti?
Uteliaat pikkupojat
liian jännittävien tapahtumien äärellä.

Kuva: Tampere 1918, kuvaaja tuntematon, @vapriikki kuva-arkisto.