Taiteluharrastukseni renessanssin jälkeen kotimme on pölyyntynyt.
Kukaan ei ole valittanut.
Lapset ja mies eivät huomaa,
vieraatkaan ehkä – tai eivät kehtaa päivitellä.
En ole kuullut kenenkään pohtivan kuolinvuoteellaan,
”olisinpa siivonnut enemmän”.
Uskokaa minua, olen lukenut huolella kaikki eteeni sattuneet Terho-kodin johtajan haastattelut.
Aleksis Kiven ”Piimää” on tuntemistani viimeisistä toiveista arkisin.
Goethen ”Mehr Licht” kannustaa nykyihmistä hankkimaan kirkasvalolampun.
Tässä uhkapelissä laitan roponi sille, että kaipaisin maalaamatta jääneitä kuvia ja kirjoittamattomia runoja
enemmän kuin mopattua lattiaa.
