Ajan kukkivan kaupungin läpi
omenapuut valkoisenaan kuin tykkylunta
tuomen, pihlajan huumaava houkutus
lintujen taukoamaton polyfonia
naisen pää uppoaa kukkamereen
on arki ja me suhaamme tämän huuman ohi
tämä uskomaton kontrasti harmaalle talvelle
Räjäytetään internet ja paperipinot
juostaan varjoista vihreälle nurmelle
maksan pankkilainani omenankukkien terälehdillä
lapset voivat kokeilla mehiläisten elämää
tämä kohina
en suostu ajamaan ohi
