Kultainen labyrintti

Pyörin eksyksissä omassa labyrintissani
peikko siellä, kummitus täällä

pimenee

minulla on tehokkaat valvontakamerat:
kiiltäähän kultainen ulkokuori?

pimenee
kapenee

Lopulta seinää yltympäriinsä.
Pääseekö täältä elävänä pois?

Alan koputella seinää varovasti.
Se on paperia!
Nakerran kynnellä reiän.

Kuule, minä täällä. Täällä on pimeää,
kuiskaan luotetulle ulkona.

Jaa. Onko peikkokin siellä?
Torsten, se on tuttu mullekin.

Toisesta reiästä ystävä huhuilee.
Hänelle Torsten ei ole tuttu,
mutta hän ymmärtää pimeyden.
Hänelläkin sokkelonsa,
ei labyrinttia, mutta jonkinlainen jatulintarha kuitenkin.

”Minulla on tämäni”,
kertoo jokainen,
jolle huhuilen kultaiseen kuoreeni puhkaisemista rei’istä.

Revin paperikuoren,
astun ulos.
Peikot ja kummitukset eivät kaikkoa,
mutta niiden varjot katoavat auringonvalossa.

Mikä vapaus!
Kultahileitä kaikkialla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *