Haluan muistaa,
kuinka hellästi sinä katsot poikiamme,
meistä kahdesta syntyneitä,
maailmaa opettelevia.
Sillä vaikka silmäsi välillä ovat minussa kovat, tiedän:
se on puutarhurin väsymystä,
yhdessä olemme saaneet nämä taimet ja rakkauden.
Vaikka et aina jaksa katsoa minua auringon lailla,
käsiesi lämmössä multa kukkii ja kärhöt kohoavat korkealle.
Kun halla vaanii, ristimme yhdessä kädet: säästä nämä versot, anna niiden kasvaa ja villiintyä. Vuosikymmenten päästäkin
me haluamme keittää iltateet
ja levätä ihaillen maan ihmeitä.
