Pyhäinpäivä

Eteeni sattui Edith Södergranin säkeitä:
”Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka
ovat sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä,
joina erämaa kukkii.”

Minä olen pitkään hyväksynyt
vain kukkeat hetket
piilottanut pitkät tunnit
kieltänyt ahtauden
nauranut läpi surun

Ei tässä mitään.
Kaikki on hyvin.
Mikä ihana hetki!

Ja sekin on totta.

Mutta kuolema on vääjäämätön
(”Jos minä kuolen?” vai
”Kun minä kuolen?”)
myös se pitää kohdata ja kestää

antaa kivun aaltojen tulla

ja mennä

Kun sallin kuoleman
ehkä kestän paremmin
lähimmäiseni sairautta täynnä olevat tunnit
osaan olla läsnä

Nyt minä leikkaan persimonia
se on oranssi
ja täynnä makeaa elämää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *