”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julki syyskuussa 2020

Runokirjani ”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julkaistaan syyskuussa! Kirja maalaa kuvan ajasta, jolloin pienten lasten nauru sekoittuu läheisen itsemurhan aiheuttamaan kauhuun. Miten perheenäidin arjessa on tilaa surulle? Paljonko kauhu painaa? Ja miten kuolemansurun keskellä voi kirkastaa katseensa lasten äänille?

Surun ohella kokoelma runot kertovat modernista perhe-elämästä kivikaupungissa, pysähtyvät kuuntelemaan nukkuvan lapsen hengitystä ja seuraavat pääskysten kirkumista kesätaivaalla.

Kokoelma kysyy, mikä on tärkeintä, kun aika on loppumassa.

Tilaa runokirja Basam Booksin verkkokaupasta!

Kevätjuhla

Keskellä pyörityksen 
varastan hetken 

Mummuni poltti kylppärissä 
salaa itseltäänkin, me sanoimme 
paheellinen nautinto 
mikä autuus! 

minun kevätjuhlani 
on katkaista kiire kotimatkalla 
ottaa lasi valkoviiniä 
hapanjuurileipää, jotain fiiniä juustoa ja sisuksistaan valuva kananmuna 
sulkea silmät 

tehtävälista on loppumaton 
kunnes se sitten yhtenä päivänä katkeaa 

Ajattelin juhlia matkalla. 

Suojelusenkeli

Varastan vartin työmatkalla 
kahvilassa piirrän uuden suojelusenkelin 
saimme sellaisen keskiviikkona 

päivä, jona hän syntyi 
sen parina tulee viimeinen aamu 
välissä paljon kropsua, naurua ja valkoisia kukkia 
me maan päällä vilkutamme hyvästejä 

tämä ei ole takatalvi 
höyheniä tippuu taivaasta 
enkelit sanovat 
minä sivelen sinua kasvoista 

Kahvikuppi

Puhutaan, että 
vaarini joi mukistaan 
piimät ja kahvit ja kaikki 
niin kauan, 
että lopulta keskellä vain 
sormenmentävä aukko. 

Puhutaan, 
sillä enhän minä ole nähnyt, 
aukaisin silmäni ensi kertaa 
vaarin oltua vainaa jo viiden vuoden ajan. 

Käytyämme valoon 
me viipyilemme maailmassa, 
ihmisten muistoissa. 

Vaarikin leijunut täällä nyt neljä vuosikymmentä. 

”Herra auta aina, 
etten ketään paina, 
etten toisten taakkaa 
suuremmaksi tee.” 

Onhan minun muistoni kevyt kantaa? 

Taivas

Kesäpäivä Porvoossa. 
Minnepä muualle lapsiperhe suuntaisi 
kuin Runebergin kotimuseoon. 

Kiertelemme huoneita, 
ihmettelemme ketunnahkoja ja leivosmuotteja, 
kunnes: 
Missä se Runeberg on? 

Hän on kyllä kuollut, 
siitä on jo kauan aikaa, 
hän oli vanha ja sairas. 

Kolmivuotiaan huuli rullalla: 
Runeberg on siis taivaassa. 

Kirkastuu: Se on siellä enon kaverina! 

Liikutumme kaikki. 
Kell’ ois surku pilven piällä, 
kun Runeberg ol ystävänä siellä. 

Lapsen taivas simppeli ja selkeä. 
Voisiko minunkin olla? 

Paperisilppu

Vauva repii kuolinilmoitukset 
nauraa ja syö paperia 

tämä ei ole vallankumouksen lapsi 
mutta uusi sukupolvi 
kuin tuuli käy meidän ylitsemme 

Minä torun ja kaivan silppua sen suusta 
mutta juuri näin kai elämään pitää suhtautua
ahmien 
kuolemaa pelkäämättä 

me muutumme tomuksi 
mutta sitä ennen syödään sanomalehdet ja paukutetaan kattilankansia 

Unelma

Kun mä olen vanhainkodissa,
haluan juoda viskiä kristallilaseista
luukuttaa Johnny Cashia ja Vuokko Hovattaa
suostun laittamaan kuulokkeet,
jos kaikki naapurit eivät ole kuuroja

Tahdon käpertyä sun viereen,
pitää kädestä,
kun hengitys rohisee
ja luut pistävät lanteilta

Ooksä mun vasen jalka
mä oon sun oikea
korvataan kampurat

Mummuni poltti vessassa
tupakkaa kasikymppisenä
salaa itseltäänkin, me sanoimme
savupilvi takanaan,
kun vanha opettajatar
tuli puuteroimasta nenäänsä
isä toi hänelle kartsoja laivalta

Mäkin haluan aloittaa sikarit ja uhkapelaamisen palvelutalossa
kai sitä nyt parvekkeella voi tehdä
ilman sprinklerien huutoa
(tai jos napsaan kuulokojeen pois,
ehkä se ei haittaa)

Senioritalon nimi Leppävaarassa
on Elä ja asu
sehän tarkoittaa viinaa, miehiä ja blini-iltoja
jos haluan

Muutan mummokommuuniin
ennen kuin joudun huutelemaan
kotihoidon puhelimeen
juuri varastetusta autostani,
joka on myyty kymmenen vuotta sitten

Sivistysyhteiskunnan
tuntee siitä, miten se kohtelee vanhuksiaan.

Mua pelottaa äitini puolesta

Jos appivanhemmat asuvat vierashuoneessa,
voisiko mummalle tehdä pesän vaatekomeroon?

 

Omistettu Helmille ja Stigille

 

Salon juna

Vanha mies
painaa ovenavausnappia
tuhisee
tukka pystyssä
muutama hammas puuttuu
takki vähän ohi olkapäiltä

Se aukeaa vasta kun päästään asemalle
lohdutan

Helpotus välähtää
Mä olen ihan hukassa!
Vaimo kuoli kaksi vuotta sitten,
oon ukki ja leskimies.
Puoli vuosisataa yhdessä
tuttuja teineistä saakka.

Ensin olin katkera,
sitten surullinen
nyt kaipaan.
Siitä mä olen onnellinen,
kaipaus on positiivinen tunne.

Tämä kaikki
ennen asemaa

Laiturilla
pidämme toisiamme olkapäästä
Hautajaisissa soi laulu satamasta
ukki tapailee

RSS