”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julki syyskuussa

Runokirjani ”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julkaistaan syyskuussa! Kirja maalaa kuvan ajasta, jolloin pienten lasten nauru sekoittuu läheisen itsemurhan aiheuttamaan kauhuun. Miten perheenäidin arjessa on tilaa surulle? Paljonko kauhu painaa? Ja miten kuolemansurun keskellä voi kirkastaa katseensa lasten äänille?

Surun ohella kokoelma runot kertovat modernista perhe-elämästä kivikaupungissa, pysähtyvät kuuntelemaan nukkuvan lapsen hengitystä ja seuraavat pääskysten kirkumista kesätaivaalla.

Kokoelma kysyy, mikä on tärkeintä, kun aika on loppumassa.

Tilaa runokirja Basam Booksin verkkokaupasta!

Hahmotelma

Minun tehtäväni 
on piirtää sinun ääriviivasi 
auttaa hahmottamaan: 
tässä on tunne 
ja tuossa 

vihanpuuska 
niin ihana ihminen, että tekee mieli puraista 
kyltymätön, pulppuava suru 

Ja tässä tulevat päivän rajat 
tuo on väsymys 
tuo nälkä 

Opastan sinua maailmaan, hahmottamaan tätä sekamelskaa 
ja sitä, mikä pääsi sisällä 

Nämä asiat lipuvat pauhaavat hiipivät ohi 
voit tarttua tai vain seurata 
voit asettaa omat rajasi. 

Oppituntini/vuoteni päättyvät testiin, 
jossa myrskyät minua vasten. 

Myrskyn keskelläkin 
minä aion katsoa sinua hellästi 
(salaa, jos et kestä muuta) 
muistaa, kuinka sivelin otsaasi uneen. 

Sykkeitä

Marraskuun auringon läpi 
suljen silmät te sylissäni 
tunnen: 
pienet sydämet pumppaavat verta 
ohuen ihon, linnunluiden alla 
elämän sitkeä kolke

tsuku tsuku 

tunnen sen. 

Ja minun mielessäni varjot 
kuinka hento tämä on 
kuinka julma maailma 
teidän silmissänne puhtaat 
rakkaus, pelko ja viha 
kaikki raakana, suojatta 

Minä siinä välissä 
sinun myrskyjesi 
(tahtoo pastillin ja ei ei ei! Mitä vain ei!) 
ja maailman myrskyjen (Amazon, pakolaisvirrat, ilmastonmuutos ja kahelit kahelit, johtajat ja muutenkin) 

Yritän pysyä pläkänä. 

Metsähetkiä

Polunvarsi käpyjä mustanaan, 
pihlaja tertuista raskas. 

Upotan jalkani puroon. 
Ohikiitävät kesälomapäivät, 
vauvavuosien repaleiset yöt. 
uutukaisen ihmisen onnenhuuma. 
Päiväkotireppu kii kii! Askel on vielä hutera, kovin kepeä. 
Virrassa kylmiä kohtia, haikeutta, kieppuvaa voimaa. 

Vierestä suhahtaa lintu. 
Ensi vuonna me tulemme tänne yhdessä, 
ja pienikin osaa toistaa haukan nimen. 

Sunnuntai-ilta

Pääskynpoikien parvi kirkuu ja riehuu, 
lentäjä-ässien iltatreenit. 
Kesä kuplii kaikkialla.

Eilen me upotimme varpaat rantaveteen. 
Kirppujen kaupungissa oli hirmumyrsky. 
Minut valittiin uudeksi pormestariksi. 

Tänään uskalsit yhtäkkiä enemmän Lintsillä korkeammalle ja vauhdikkaammin kuin minä.
(Vuoristoradan pimeässä sentään hyväksyit kainalon.) 

Illalla kadulla seisoo pinkki yksisarvinen 
ja hänen seuralaisensa ilmapallon kanssa. 
Tule ikkunaan! 

Kurotan kesäyöhön ja haistan kaupungin.

Uskottu

Minulle on suotu tämä salaisuuksien seurue 
viisivuotiaan kätketyt surut 
toiveet, jotka kavereilta jo kätketään 

taapero vielä pilvitaivas 
paiste ja varjot häpeämättömiä 
hävyttömiä 

Eeva ennen puraisua 

muistan, kuinka esikoisen ensimmäinen valkoinen valhe kirpaisi 
hän alkaa oppia näitä pelejä 

Mutta ilman salaisuuksia en voisi olla uskottuna. 

Sininen uni

Syötän sydämelleni ahomansikoita 
annan sinisiiven laskeutua olalleni 

nokkosperhonen johdattaa polkuani 
askel kerrallaan 

leijun koiranputkipeltojen yllä 

laulan lapselleni tuutulaulua 
sitä samaa, jonka äitini minulle opetti 
tämän yön he nukkuvat vierekkäin pikkumökissä 

peipon liverrys kyllästää illan 
rannassa onnellisen kalamiehen airot kolahtavat 
uneksin kepeitä unia 

Kevään skidejä

Näinä päivinä olen nähnyt: 

hontelosäärisiä tyttöjä keppihevoslenkillä Keskuspuistossa 

parven koululaisia iskemässä kuokat ahnaasti multaan Annantalon puutarhassa 

viisi viisivuotiasta prinsessa-asuissaan tervehtimässä kuninkaalliseen tapaan synttärivieraita kerrostalon kierreportaissa 

pojan piirtämässä Frozen-mekkoa onnittelukorttiin kymmenen kertaa uusiksi 

naapuritaaperoita kokemassa ensi kertaa hiekkalaatikon ilot 

Ja myös: 
Kallion koulun kulmalla poreilevan poikajengin keskellä 
purkkapalloskabaa! 
”Otetaaks kisa, kuka puhaltaa suurimman? Kuka on tuomarina?” 

Vaalin näitä kuvia. 

Eka kesäpäivä

Aurinkorasvan ja hiekan tuoksu niskassasi, kun suukotan hyvää yötä 

Tänään olet hiipinyt halaamaan mokkapalapeltien takaa 
tuonut multaisessa nyrkissä voikukkia 
olen komentanut sinua alas puusta 
ja veljelle, ettei hiekkaa saa syödä 
(toistuu runoissa ja elämässä) 

Päivä on täysi 
sydän oranssia ja vanhaa roosaa