Tässä työntökärryjen, vetolaukkujen maailmassa menossa sinne, tänne
unohdan välillä:
tämä on minun aikani
kaupunkini
Makaan lattialla pinnasängyn vieressä
kuuntelen yskää
(oksettaako – ehkä vähän?)
tippuneita karhuja
ja kuinka haparoit kielen viidakossa
muodostat reittejäsi,
riemastut yhteyksistä
Pinnojen välistä tartut käteeni:
Päivää, päivää!
Siinä me hihitämme vierekkäin,
minun aikani ja sinun
kaupunkini ja sinun vielä kauemmin
Pikkuinen sanoo
pikkis ja kaahu
hyviä unia tunnistaa intonaatiosta
ppa nu’uu – Muumipappa nukkuu
lettu ja löyly tuloillaan
Ja äiti äiti ääää!
Aurinko synnyttää varjot
makaan lattialla
minun kädestäni rutistetaan pinnojen välistä
en tiedä, kumpi hyssyttää kumpaa
olen kylläinen elämästä
Lepakot lentelevät tummuvassa illassa
sieluni väräjää uuden edessä
(tulee mieleen Leif Wager ja värisevä lauluääni,
mutta ilmaus on tosi)
syksy
taas päästän poikani askelen syvemmälle maailmaan
Äiti, minusta sinä olet vähän rasittava.
Tulevat vuodet häivähtävät edessä
lepakoiden varjot vaahteroiden keskellä.
Hiivimme unimaailmasta varovaisin askelin
sormet vielä untuvassa
hengityksen kulkua kuunnellen
Sylikkäin pilven päällä
aamuaurinko värjää vaahteran
imet maitoa
minä tuoksuasi
Olen valmis kirkastamaan katseeni
karistamaan unen
ihan kohta
Nyt puhkeavat kukat ja sanat.
Kirsikka! Valkovuokko! Se keltainen ihmepensas!
Valo! Pupu! Ammuu!
Lehmus! Vaahtera! Rauduskoivu!
Mooi! Miauu! Napa!
Mustan mullan uumenista,
mahlan seasta,
hautuneena.
Ihmisyyden alkuhämärästä,
jostain kaukaa,
yhtäkkiä
ryppäänä.
Minä ihmettelen ja nauran,
toistelen perässä.
Kukka! Kakka! Kaak kaak kaak!
Onko räntä kevään kasvukipu?
Tahdon takaisin nuppuun,
syliin, suppuun.
Ja kuitenkin vääjäämätöntä:
eteenpäin, ulos, aurinkoon!
Iso pyytää leikkimään:
sano, ettet päästä mua!
Minä rutistan, silitän,
valmistaudun lähtöösi.
Taivaansinen kirkas duuri
kevät haihduttaa huolet
katuliidulla piirrämme kirkkaita kuvia
krookukset puskevat mullasta
sinä ihailet kukkia, piirrät ufon ja ninjoja
minä niskasi kaarta
Tänään kuulin kesän
lokkien kirkunan
suhisevat kaislat
tunsin säteet
ja talven
se vielä hohkaa kaduilla
puhurinsa edelleen voimissaan
pienikin jo vauvan ja pikkupojan välissä
soittaa huuliharppua
riehuu kontaten
nauraa räkättäen
aika virtaa
minä pysähdyn kuuntelemaan
Maaliskuun valo
kullerot maljakossa
valtava vatsa pingottaa keltaisen villapaidan
kuin aurinko
sanoo Ateneumin myyjä
Hiukset voikukanhaituvia
silmissä tulevaisuus
puhallan susta kikatuksen
Varjojen maassa
sä olet tähtipoika
auringontuoma
valoa täynnä
Vaalin sua käsissäni
vahvistan
varjelen
puhallan matkaan
Aina saa palata kotiin.
Mä olen kuullut Batmanin kuorsauksen
satumaailmasta mun superkuulolla.
Ja mä olen pukenut nahkasaappaat jalkaan
lähtenyt kirkkaaseen aamuun
naakkojen lauluun
suukottanut vauvan pehmeää poskea
antanut isommalle rakettipusun
Matkalla aikuisten maailmaan.
