”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julki syyskuussa

Runokirjani ”Suru ei kuulu leikkipuistoon” julkaistaan syyskuussa! Kirja maalaa kuvan ajasta, jolloin pienten lasten nauru sekoittuu läheisen itsemurhan aiheuttamaan kauhuun. Miten perheenäidin arjessa on tilaa surulle? Paljonko kauhu painaa? Ja miten kuolemansurun keskellä voi kirkastaa katseensa lasten äänille?

Surun ohella kokoelma runot kertovat modernista perhe-elämästä kivikaupungissa, pysähtyvät kuuntelemaan nukkuvan lapsen hengitystä ja seuraavat pääskysten kirkumista kesätaivaalla.

Kokoelma kysyy, mikä on tärkeintä, kun aika on loppumassa.

Tilaa runokirja Basam Booksin verkkokaupasta!

Hahmotelma

Minun tehtäväni 
on piirtää sinun ääriviivasi 
auttaa hahmottamaan: 
tässä on tunne 
ja tuossa 

vihanpuuska 
niin ihana ihminen, että tekee mieli puraista 
kyltymätön, pulppuava suru 

Ja tässä tulevat päivän rajat 
tuo on väsymys 
tuo nälkä 

Opastan sinua maailmaan, hahmottamaan tätä sekamelskaa 
ja sitä, mikä pääsi sisällä 

Nämä asiat lipuvat pauhaavat hiipivät ohi 
voit tarttua tai vain seurata 
voit asettaa omat rajasi. 

Oppituntini/vuoteni päättyvät testiin, 
jossa myrskyät minua vasten. 

Myrskyn keskelläkin 
minä aion katsoa sinua hellästi 
(salaa, jos et kestä muuta) 
muistaa, kuinka sivelin otsaasi uneen. 

Meidän aikamme

Tässä työntökärryjen, vetolaukkujen maailmassa menossa sinne, tänne
unohdan välillä: 
tämä on minun aikani 
kaupunkini 

Makaan lattialla pinnasängyn vieressä 
kuuntelen yskää 
(oksettaako – ehkä vähän?) 
tippuneita karhuja 
ja kuinka haparoit kielen viidakossa 
muodostat reittejäsi, 
riemastut yhteyksistä 

Pinnojen välistä tartut käteeni: 
Päivää, päivää! 

Siinä me hihitämme vierekkäin, 
minun aikani ja sinun 
kaupunkini ja sinun vielä kauemmin 

Menetys

Minulta on viety
mansikkapaikat,
pakkasen polttamat posket,
laituri ja öljylampun kajo
aika, kun lomalento oli pelkkää luksusta

Minä haluan paeta ihosi pehmeyteen,
tippuviin tähtiin
upota märkiin sammaliin
tukeutua graniittiin
maistaa kielonmarjaa
nukahtaa lapsuuden uniin

Jos loppu tulee, satakoon se tulikiven lailla! Amazonin tuhkaan hautaudun Pompeijista tuttuun syleilyyn.

Ja kuitenkin:
nostan pääni tuuleen,
haapojen pisarointiin:
me muutamme tämän!
Nyt on se aika!
Hullut miehet eivät ratkaise kohtaloamme!

Trump, Johnson, Bolsonaro – vapaan maailman johtajia? Häpeällisen ajan häpeämättömät keisarit, Nerot.

Tulen voima, virtaava laava, kovettunut kallio.

Näistä me saamme voimamme.
On aika toimia.

(Olen väsynyt tyhjiin lauseisiin.)

Sykkeitä

Marraskuun auringon läpi 
suljen silmät te sylissäni 
tunnen: 
pienet sydämet pumppaavat verta 
ohuen ihon, linnunluiden alla 
elämän sitkeä kolke

tsuku tsuku 

tunnen sen. 

Ja minun mielessäni varjot 
kuinka hento tämä on 
kuinka julma maailma 
teidän silmissänne puhtaat 
rakkaus, pelko ja viha 
kaikki raakana, suojatta 

Minä siinä välissä 
sinun myrskyjesi 
(tahtoo pastillin ja ei ei ei! Mitä vain ei!) 
ja maailman myrskyjen (Amazon, pakolaisvirrat, ilmastonmuutos ja kahelit kahelit, johtajat ja muutenkin) 

Yritän pysyä pläkänä. 

Merkityksiä

Pikkuinen sanoo 
pikkis ja kaahu 
hyviä unia tunnistaa intonaatiosta 

ppa nu’uu – Muumipappa nukkuu 
lettu ja löyly tuloillaan 

Ja äiti äiti ääää! 

Aurinko synnyttää varjot 
makaan lattialla 
minun kädestäni rutistetaan pinnojen välistä 

en tiedä, kumpi hyssyttää kumpaa 

olen kylläinen elämästä 

Elokuu

Sudenkorento ohittaa minut laiturilla 
tämä kesä painuu iltaan.

Nämä donjuanin tunnevaihtelut 
peruutan järveen! 
Kahmin multaa! 
Jahtaan koppakuoriaisia! 
ja askel kuin paluumatkalla juhannustansseista
kevyt, hoippuva 

Kaikki se on jo toisin ensi vuonna. 

Mutta hämärtyvän illan sini, 
hauraiden pilvien läpi tunkeva valo 
mustarastas tervaleppien suojassa 
ja lumpeenkukkien liike 
suppuun auki suppuun auki 

Te taidatte odottaa laiturilla myös ensi elokuussa. 

Lepakot

Lepakot lentelevät tummuvassa illassa 
sieluni väräjää uuden edessä 
(tulee mieleen Leif Wager ja värisevä lauluääni,
mutta ilmaus on tosi) 

syksy 
taas päästän poikani askelen syvemmälle maailmaan 

Äiti, minusta sinä olet vähän rasittava. 
Tulevat vuodet häivähtävät edessä 
lepakoiden varjot vaahteroiden keskellä. 

Metsähetkiä

Polunvarsi käpyjä mustanaan, 
pihlaja tertuista raskas. 

Upotan jalkani puroon. 
Ohikiitävät kesälomapäivät, 
vauvavuosien repaleiset yöt. 
uutukaisen ihmisen onnenhuuma. 
Päiväkotireppu kii kii! Askel on vielä hutera, kovin kepeä. 
Virrassa kylmiä kohtia, haikeutta, kieppuvaa voimaa. 

Vierestä suhahtaa lintu. 
Ensi vuonna me tulemme tänne yhdessä, 
ja pienikin osaa toistaa haukan nimen.