Hahmotelma

Minun tehtäväni
on piirtää sinun ääriviivasi
auttaa hahmottamaan:
tässä on tunne
ja tuossa

vihanpuuska
niin ihana ihminen, että tekee mieli puraista
kyltymätön, pulppuava suru

Ja tässä tulevat päivän rajat
tuo on väsymys
tuo nälkä

Opastan sinua maailmaan, hahmottamaan tätä sekamelskaa
ja sitä, mikä pääsi sisällä

Nämä asiat lipuvat pauhaavat hiipivät ohi
voit tarttua tai vain seurata
voit asettaa omat rajasi.

Oppituntini/vuoteni päättyvät testiin,
jossa myrskyät minua vasten.

Myrskyn keskelläkin
minä aion katsoa sinua hellästi
(salaa, jos et kestä muuta)
muistaa, kuinka sivelin otsaasi uneen.

Menetys

Minulta on viety
mansikkapaikat,
pakkasen polttamat posket,
laituri ja öljylampun kajo
aika, kun lomalento oli pelkkää luksusta

Minä haluan paeta ihosi pehmeyteen,
tippuviin tähtiin
upota märkiin sammaliin
tukeutua graniittiin
maistaa kielonmarjaa
nukahtaa lapsuuden uniin

Jos loppu tulee, satakoon se tulikiven lailla! Amazonin tuhkaan hautaudun Pompeijista tuttuun syleilyyn.

Ja kuitenkin:
nostan pääni tuuleen,
haapojen pisarointiin:
me muutamme tämän!
Nyt on se aika!
Hullut miehet eivät ratkaise kohtaloamme!

Trump, Johnson, Bolsonaro – vapaan maailman johtajia? Häpeällisen ajan häpeämättömät keisarit, Nerot.

Tulen voima, virtaava laava, kovettunut kallio.

Näistä me saamme voimamme.
On aika toimia.

(Olen väsynyt tyhjiin lauseisiin.)

Sykkeitä

Marraskuun auringon läpi
suljen silmät te sylissäni
tunnen:
pienet sydämet pumppaavat verta
ohuen ihon, linnunluiden alla
elämän sitkeä kolke

tsuku tsuku

tunnen sen.

Ja minun mielessäni varjot
kuinka hento tämä on
kuinka julma maailma
teidän silmissänne puhtaat
rakkaus, pelko ja viha
kaikki raakana, suojatta

Minä siinä välissä
sinun myrskyjesi
(tahtoo pastillin ja ei ei ei! Mitä vain ei!)
ja maailman myrskyjen (Amazon, pakolaisvirrat, ilmastonmuutos ja kahelit kahelit, johtajat ja muutenkin)

Yritän pysyä pläkänä.

Helleyö

Hehkuva tulipallo uppoaa voisulaan.
Kuumeisen päivän ilta leyhäyttää esiin ensimmäiset kirkkaat ajatukset.

Minua ei ole luotu turkoosien merien hohkaan.
Olen koivikkojen kasvatti,
rännäntuoma,
kirpeiden syysaamujen kiihkeä rakastaja.

Vaaleat yöt tuoksuvat mesiangervoa, pääskyset kirkuvat kaupungin kesää.

Vaahterankukkahanami

BOOM!
yhdessä viikossa
koko kaupunki kukkii

Töölönlahden koristekirsikat
pelkkää hattaraa

Kumpula, Toukola
yhtä omenankukkamerta

Minulle rakkaimpia ovat
takapihan vaahterankukat
ne tunkevat kuhmuisista oksista
turpeat silmut lilan sävyissä

kukat puhkeavat ensin ylimmissä oksissa
sinne aurinko paistaa ensimmäisenä
yläkerta vähän lähempänä kesää

yhtenä aamuna
kevät ehtii meidän ikkunamme kohdalle
ensimmäinen kirkkaanvihreä kukkaterttu
vaatimaton, kepeä, kirpeä väri

tällaisina päivinä
on helppo ymmärtää
elämä vain hetki
pakahduttavaa

sinä päivänä
haluaisin pitää vapaapäivän
grillata pilkkihaalareissa
parsaa ja rieslingiä
vaahteran kunniaksi

pohjoisen kesä kohta täällä!

Ennakkofiilistely keväästä osana 10 taulua tuntemattomalle -projektiani, jossa olen jättänyt Helsingin kaduille löydettäväksi kymmenen pientä taulua. Tänään jätin viimeisen taulun kadulle, kuvanaan kevään valo ja vaahterankukat. Katso kuvat Instagramista #10tauluatuntemattomalle

Kahvikuppi

Puhutaan, että
vaarini joi mukistaan
piimät ja kahvit ja kaikki
niin kauan,
että lopulta keskellä vain
sormenmentävä aukko.

Puhutaan,
sillä enhän minä ole nähnyt,
aukaisin silmäni ensi kertaa
vaarin oltua vainaa jo viiden vuoden ajan.

Käytyämme valoon
me viipyilemme maailmassa,
ihmisten muistoissa.

Vaarikin leijunut täällä nyt neljä vuosikymmentä.

”Herra auta aina,
etten ketään paina,
etten toisten taakkaa
suuremmaksi tee.”

Onhan minun muistoni kevyt kantaa?

Siivet

Minun paidassani on vihreät siivet
en aina usko niiden kantavan

monta kertaa olen yllättynyt

kuljen ensin pelko rinnassa
otan vauhtia
kannatko?
kannattiko?

sitten liidän kaarran kiidän

taas välilasku ruovikkoon
ja uusi juoksu vetten päällä
vähän mutaisena
ylväänä

Käyhän näin tässäkin taitekohdassa?

Siirtymiä

Isi, onko Islanti eri planeetalla?
kysyy tyttö ratikassa
heillä matkalaukut pakattuna
valmiina vaikka toiselle tähdelle

Minä olen matkalla Kalliosta Annankadulle
etäisyyttä muutama kilometri
kotoa toimistoon
valmistaudun viikkokaupalla

annoin vauvanvaatteet pois
kietasupaitoja muutaman maitopurkin kokoisille tyypeille
rintapumpun, nännivoiteen, kourallisen pienoisia tutteja

se alku on niin surkeaa ja ihmeellistä
miten ihminen voi olla niin hauras ja pieni

Siirryn Kalliosta Annankadulle
jätän yhden elämänvaiheen taakseni
toive, odotus, hauraus
projekti, jossa lähes mikään ei ole omassa kädessä
sisälläni kasvoi ihminen
minä olin saviruukku

Nyt se on jo herneenverso, sudenkorento

Tämä on onnellisen ihmisen haikeutta
yltäkylläisen luopumista
pitkän joulun jälkeen paluu arkeen

Kellun tässä tunteessa nyt vielä hetken
kahden viikon päästä
olen valmis

Valinta

Mitä tekisin

jos ruoan hankkiminen lapsilleni
vaatisi kalastajavenettä, vauvan pelastusliivejä ja Välimerta?

Jos vauva vaipuisi hypotermiaan
nopeasti kyhätyllä pakolaisleirillä?

Jos töihinpääsy vaatisi
aina aamuviideltä
kahden tunnin jonotusta Betlehemin laitamilla?

Jos veljeni kehottaisivat minua
ennemmin jäämään paperittomana Suomeen
kuin palaamaan kotiin?

Kaikki se oikeutettu turhautuminen
epätoivo –
suhteessa siihen
maailmassa on yllättävän rauhallista.

Moni on valinnut
”väkivalta ei ratkaise mitään”
vaikka mikä minä olisin tuomitsemaan toisenlaisia valintoja.

Ihailen heidän viisauttaan
ja kärsivällisyyttään.

Taivas

Kesäpäivä Porvoossa.
Minnepä muualle lapsiperhe suuntaisi
kuin Runebergin kotimuseoon.

Kiertelemme huoneita,
ihmettelemme ketunnahkoja ja leivosmuotteja,
kunnes:
Missä se Runeberg on?

Hän on kyllä kuollut,
siitä on jo kauan aikaa,
hän oli vanha ja sairas.

Kolmivuotiaan huuli rullalla:
Runeberg on siis taivaassa.

Kirkastuu: Se on siellä enon kaverina!

Liikutumme kaikki.
Kell’ ois surku pilven piällä,
kun Runeberg ol ystävänä siellä.

Lapsen taivas simppeli ja selkeä.
Voisiko minunkin olla?