Suoritusarvio

Mulla on tosi hyvä assari 

mä kiipeän tuolille 
se varmistaa, etten tipu 

se täyttää kaapit (vaatteita, kattiloita, leluja) 
mä puran ne 

mä heittelen lusikoita 
se nostelee ne 
siinä meil on tosi toimiva liukuhihna 

se opettaa mulle sanoja 
mä sille kärsivällisyyttä 
se on ihan kehityskelpoinen siinä 

välillä se tuskastelee 
tätä mun häsäystä 
mut hei 
oon oppinut reilussa vuodessa 
istumaan 
konttaamaan 
just about kävelemään 
syömään lusikalla (en ihan mut close enough) 
repimään paperia 
hokemaan tavuja 

ottanut käyttöön best practices: 
Napoleonilta vallankäytössä 
Leif Segerstamilta käsien heiluttelussa 
Pavarottilta äänenkäytössä 

ja kasvaa se ei osaa 
mun kasvunopeus on ylivoimainen 
mä oon tuplannut pituuden ja triplannut painon 

että mitä se on oppinut? 
Onko kasvua? 

Viime aikoina se on näyttänyt vähän väsähtäneeltä 
pitääköhän se huolta itsestään? 
se on kuule jokaisen omalla vastuulla 
oon kokeillut tota varhaisen välittämisen mallia 
tsekkaan varhain aamuyöllä 
että nukkuuhan se 

kun mä huudan 
niin kyllä se tosi unisena tulee paikalle 

että hyvin tää menee! 
Ja siis täähän on life long duuni sille 
mä luulen että sillä on kokonaisuudessaan hyvä flow 
motivaatio korkeella 
työtyytyväisyys ok 
ja sitoutuminen huipussaan. 

Siirtymiä

Isi, onko Islanti eri planeetalla? 
kysyy tyttö ratikassa 
heillä matkalaukut pakattuna 
valmiina vaikka toiselle tähdelle 

Minä olen matkalla Kalliosta Annankadulle 
etäisyyttä muutama kilometri 
kotoa toimistoon 
valmistaudun viikkokaupalla 

annoin vauvanvaatteet pois 
kietasupaitoja muutaman maitopurkin kokoisille tyypeille 
rintapumpun, nännivoiteen, kourallisen pienoisia tutteja 

se alku on niin surkeaa ja ihmeellistä 
miten ihminen voi olla niin hauras ja pieni 

Siirryn Kalliosta Annankadulle 
jätän yhden elämänvaiheen taakseni 
toive, odotus, hauraus 
projekti, jossa lähes mikään ei ole omassa kädessä 
sisälläni kasvoi ihminen 
minä olin saviruukku 

Nyt se on jo herneenverso, sudenkorento 

Tämä on onnellisen ihmisen haikeutta 
yltäkylläisen luopumista 
pitkän joulun jälkeen paluu arkeen 

Kellun tässä tunteessa nyt vielä hetken 
kahden viikon päästä 
olen valmis 

Syöttötuolin Napoleon


Maha pystyssä 
nousee seisomaan huojuen 
puuttuu vain kolmikolkkahattu ja Euroopan kartta 
tuosta poikki! 
Sulle mulle Puolat ja Espanjat! 

Aion hörpätä juomanne, 
hurmata naisenne! 
Pieni on varteni, 
egoni ei. 

Napoleonin valta: 
kieli on vieras metsäläiselle, 
mutta kirkuminen tuottaa tuloksia. 
Mitä tahansa, että lopetat! 

Ruoka magnifique, 
mutta palvelu terrible! 

Maha pystyssä 
huulet törröllä 
miettii uusia seikkailuja 
Napoleon 

Kultakutri parvekkeella

Nukutan vauvaa parvekkeella 
viima humisee ja paukkuu 
varikset keikkuvat katulampun tanssia 
naapuri puskee vastatuulessa kohti kotia 

Tää on mun happily ever after 
prinsessasaduissa ei kerrottu 
unettomista öistä 
että täydellisten miesten kylkiäisenä 
tulee räkää ja rämää 

että parvekkeella saattaa tylsistyä 

”onnellisina elämänsä loppuun saakka” 
Se on vasta alkusoitto! 
Preludi, jonka päälle rakennetaan myöhemmät aariat 

ah mä nauran 
ja ulvon myös 

”ja he elivät täyttä elämää loppuun saakka” 
se olisi osuvampi 
onni 
ne hetket, kun vauvan silmäluomet vaipuvat kiinni 
ja haikeus, muutos, vääjäämätön surukin 
luopumiset ja palaamiset 

Ehkä vilkutan parvekkeelta 
kun lapsi loittonee reppu selässä 
tai kun he tulevat käymään rakkaidensa kanssa 

täydet vuodet ja 
lopussa muistot 
kuolla kyllänsä saaneena 

Muista tylsistymisen hetkellä: 
en vietä täällä loppuelämääni 
elämä ei kulje parvekkeen ohi 
se on tässä 

Aivan tavallinen aamu

Ennen puolta yhdeksää 
olen köllinyt sängyssä poikien kanssa ja kokenut pakahduttavaa rakkautta 
kohdannut tulista vastarintaa 
puurokupilla 
vaatekaapilla 
eteisen lattialla 
lopulta suuttunut itsekin tarpeettomalla voimalla 
huutanut nelivuotiaalle 
lohduttanut päiväkodin pihalla vahvaa ikävää

Tällaiselle lakeutta, taivaansineä, 
lumisen metsän hiljaisuutta arvostavalle 
tämä on joskus vähän kuluttavaa 

Paperisilppu

Vauva repii kuolinilmoitukset 
nauraa ja syö paperia 

tämä ei ole vallankumouksen lapsi 
mutta uusi sukupolvi 
kuin tuuli käy meidän ylitsemme 

Minä torun ja kaivan silppua sen suusta 
mutta juuri näin kai elämään pitää suhtautua
ahmien 
kuolemaa pelkäämättä 

me muutumme tomuksi 
mutta sitä ennen syödään sanomalehdet ja paukutetaan kattilankansia 

Talvipuro

Pakkaspäivä 
nipistelee 

Keskuspuistossa kohtaamme 
solisevan puron 

Vauva herahtaa hekotukseen 
Varmistan: kyllä se tuolle lorinalle nauraa 

Siinä ne nyt pulppuilevat molemmat 
pitävät kylmyyttä loitolla 
ilonlähteet 

Kirjaan tämän ylös: 
haluan muistaa tällä paikalla 
vuosienkin päästä