Sä olet mun kotilo
Se tuntuu uniikilla
mutta noudattaa maailman lakeja
Fibonanccin lukuja
when a boy meets a girl
kuihtuu jos ei huolleta
kuolemaan saakka – mikä haaste!
(Kuin syntymä
luonnollista
silti aito ihme)
Kemiaa, biologiaa, sosiokulttuurisia kehyksiä
ja ihme
Silti
juuri me kaksi
että saan levätä sinussa
se tuntuu ihmeelliseltä
Alakerran strippiluolan takaovella
nainen polttaa tupakkaa
puhuu kiihkeästi Skypellä
en tunnista kieltä
Minä vien roskia
smetanapurkkeja, Hesareita, Hakaniemen hallin kääreitä
meillä oli viikonloppuna blinijuhlat
yritän nyökätä hänelle
Toisena iltana
takaovi on vienosti raollaan
sieltä soljuu saksofoni
Tunnen tuon
Speak softly of love
Kummisedän tunnuslaulu
Maailma on tuonut meidät
samaan taloon
laulanut samoja säveliä
minä olen turvassa
Oletko sinä?
Hienoa nähdä runojen elävän! Ystäväni Anu Rask käyttää tänään saarnassaan Jätkäsaaren Hyvän toivon kappelissa klo 12 tätä runoa. Olen otettu 🧡
Viime kesän kuunliljat mataa maassa
pergamenttia
lumen paino valmentanut ne
kuusikossa talvi hiljaa kuiskii, hohkaa
jäät vielä harkitsevat
Mutta etelärinteellä
elämä puskee karikkeesta
leskenlehti, krookukset, tulppaanit
vaatimaton peippo
kaula väristen
kajauttaa kevään laulun
tikan ihmeellinen niska täydessä nakutuksessa
yksi kattaa viime kesän nurmelle kahvikutsut
toinen ymmärtää mökkirannan ensi kertaa
tässä vaan tepastelen muina miehinä
mitäs ihmettä tässä
ahnas elämä kaikkialla
Taivaansinen kirkas duuri
kevät haihduttaa huolet
katuliidulla piirrämme kirkkaita kuvia
krookukset puskevat mullasta
sinä ihailet kukkia, piirrät ufon ja ninjoja
minä niskasi kaarta
Hukassa
nurkassa
supussa
Miten lohduttaa?
Miten koskea?
Miten avata?
Vaikka en aina löydä sanoja,
tiedäthän:
haluan kulkea kanssasi.
Hämärän takamailla
mitä näen metsässä?
Sammalenvihreää
kuusien samettiset varjot
vai vain harmaan eri sävyjä?
Lumipyry sinisellä hetkellä
onko katto valkoinen
pyry kalkkia
vai siniharmaata
ja katulampun heijastuksia?
Kun kuuntelen,
kuulenko sinut
vai omien ajatusteni suodattamat äänteet?
Tämä on varmaa:
katsoessani sinua
näen piirteidesi lisäksi
yhteiset vuotemme
miltä näytit silloin
alussa
Meillä on kaksi tuntia aikaa
elvyttää rakkautemme
tärkeä pitää siitä huolta
ettei kuihdu
niin todisti kovia kokenut herrasmies
kirkon kupeessa
työntäessämme lastenvaunuja
Tuntihotelli? Pitsialusvaatteet?
Elokuvat?
Romanttinen pikaillallinen sunnuntaina klo 16-18?
Haluaisin vain vuokrata meille nukkumakapselit
käydä päiväunilla
jos kapselista toiseen olisi aukko
ujuttaisin sormeni
ja tarttuisin sinua kädestä
(kunhan se ei olisi liian vaivalloista)
Me annamme ja saamme rakkautta
näille jälkeläisillemme
sitä ei oikein riitä muuhun
Tahdon vain nukkua.
Ensimmäinen kotimme Kalliossa,
kaksio Kirstinkadulla
Herttainen vuokraemäntä
vaali 1960-luvun kylmäkomeroa keittiössä
ja meitä vuokralaisinaan.
Katutasossa baari:
”Sijoita itseesi – sijoita Kallion pörssiin”
Kuolematon slogan.
Yläkerran naapurien rakkaus viinanhuuruista.
Vesiputkien kohinan seasta
tihkui vuorosanoja.
Pitääkö soittaa poliisi?
Seinänaapurista tiesi, milloin ilta on sujunut erityisen hyvin:
silloin mörisi digeridoo
kahden aikaan yöllä.
Jatkojen ykkössoitin,
toiminee myös betonielementtien kaikuluotaamisessa.
Lempiääneni
kuitenkin alakerran syntikka.
Mies soitti sitä varsinkin iltaisin.
Yhtenä sunnuntaina
Finlandia kaikui
rakenteita pitkin.
Vuosia myöhemmin
urheilutalon kahviossa
kiitin naapuria konserteista.
Soittaja hämmentyneenä,
häiritsikö se.
Mutta Finlandia – mikä alku viikolle!
Siirryimme keskustelemaan
New Yorkista
sinne olisi hieno päästä juhlimaan nelikymppisiä tai viisikymppisiä
Ja jos ei paikan päälle,
niin Yhdysvaltain tiedotustoimistosta
saa kirjoja.
Finlandian kaiku
uimahallin kahviossa
melkein kymmenen vuotta myöhemmin
Pakkaspäivä
nipistelee
Keskuspuistossa kohtaamme
solisevan puron
Vauva herahtaa hekotukseen
Varmistan: kyllä se tuolle lorinalle nauraa
Siinä ne nyt pulppuilevat molemmat
pitävät kylmyyttä loitolla
ilonlähteet
Kirjaan tämän ylös:
haluan muistaa tällä paikalla
vuosienkin päästä
Viiden ruuhka Ympyrätalolla,
metrotyömaa
ja tuulipyörteet,
rytyytän kärryjä kurassa.
Mies matruusinlakissa,
vähän maistissa:
”Ahhahhaa! Voi hellanlettas!
Ei tuollaista voi ollakaan!”
Mies ja vauva yhtä ihastuneita.
”Mun faija on pyörinyt täällä 55 vuotta,
mä 35 vuotta.
Se on 90 vuotta yhteensä,
että tuttuja kulmia”,
Osku todistaa.
Ottaa mun kädestä otteen
ja katsoo tiiviisti.
”Onko sulla paperia?
Mä annan sulle mun numeron,
soitat, jos tarttet apua.”
Ohikulkevat miehet kysyvät,
onko kaikki okei.
Kaikki hyvin,
Osku tässä vain tarjoaa apua.
”Äitejä pitää auttaa,
ilman niitä me ei oltais täällä.”
Kiitos ei,
nauran ja lähden.
Jälkikäteen mietin:
olisiko pitänyt kuitenkin etsiä paperia
ties mikä enkeli se oli
*****
Leivinpaperikuvia Kalliosta 31.1.2019 saakka
