Somepöhinää ja öyhötystä

Olen juuri saanut ensimmäisen taidenäyttelyni taulut seinälle.
Lempiravintolani Gastro Café Kallio,
kuin pieni pala Pariisia kotikulmillani,
täynnä minun kuviani ja runojani!
Pakahdun!

Ja tietysti sometan siitä.

Vihainen mies tuijottaa minua
ohikävellessään
imitoi ilmassa kosketusnäytön näpräämistä vihaisin vedoin.

”Kaipaisiko sinua kukaan,
jos nyt kuolla kupsahtaisit?”
hän huutaa vihaisesti.

Olipa osuva kysymys.
Siinä minä seison
veljeni kuoleman jälkimainingeissa
kohiseva elämä suonissa
Elän! Elän! Elän!
Ja mikä elämä tämä onkaan!

Juuri viimeisen puolentoista vuoden aikana olen oppinut,
kuinka moni saapuukaan suremaan,
kuinka liian äkkiä loppunut elämä järkyttää

kuin litteän kiven lento
tyynellä järvellä: yllättävän pitkälle,
yllättävän laajoissa renkaissa

miten lähimpiin suru tekee pesän

Ja miten surusta voi versoa uutta uskallusta
kuinka kuolema voi antaa
arvokkaan opetuksen:
aikani kuluu, mitä pelkään?

”Saanko kertoa, mitä minä teen?”
yritän huutaa perään.
”Saanko kutsua teidät näyttelyyni?”

Mies ei kuule tai kuuntele,
vain kaukainen öhinä jatkuu.

Minua harmittaa:
ehkä hänenkin päivänsä olisi parantunut,
jos hän olisi jäänyt kuuntelemaan.

*****
Tervetuloa Leivinpaperikuvia Kalliosta -taidenäyttelyyn 12.12.2018-31.1.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

RSS