Mikä on ikuista, mikä katoavaa? Miten käsityksemme todesta muotoutuu? Näitä teemoja olen pyöritellyt maalauksissani viime vuoden aikana. Maaliskuussa muutamia maalauksiani on mukana Todellisuus muutoksessa -yhteisnäyttelyssä Galleria Foggassa Helsingissä 5.3.-24.3.2022. Tervetuloa käymään!
Avainsana: taide
Väsyneet Madonnat
Väsyneet Madonnat -teossarja on esillä Galleria Foggassa Lauttasaaressa osana ”Elämän monet kerrostumat” -näyttelyä 30.1.-18.2.2021. Tervetuloa maskin kera!
Mutta miksi väsyneet madonnat? Mitä Madonna minulle merkitsee?
Madonna on täydellisten äitien perikuva, matriarkka ja mittatikku.
Mutta todelliset Madonnat ovat väsyneitä, vihaisia, surullisia, masentuneita, lyötyjä, rakastavia, hoivaavia, huolenpitoa kaipaavia. Keskeneräisiä, sotkuisia.
Ja vaikka itse Madonnan ajatukset eivät olisikaan sotkuisia, maailma on. Se vie maailman äidit pahnoille, pakolaisleireille, pandemioiden, sotien ja ilmastonmuutoksen keskelle. Keskeneräiseen maailmaan.
Ja kuitenkin kaiken tämän päänsisäisen ja maailmallisen sotkun keskellä syntyy valo. Kaiken sotkun keskellä ovat arjen pyhät hetket, rakastavat katseet, syli ja silitys.
Minun arkeni on paljon kevyempää kuin keskiverto-Madonnan (lähtien siitä, että lapseni pulahti maailmaan Naistenklinikan synnytysaltaaseen eikä pahnoille), ja silti hymyni ei kestä. Pusujen ja talvihaalarien sekamelkassa tursuilen välillä raivoa, kyyneleitä ja uupumusta.
Mutta ehkä se ensimmäinen Madonna katsoo meitä vajavaisia jostain korkealta ja huokaa: voi, olette nähneet vain kiiltokuvan, vuosisadoissa laimentuneet tunteet, jalustalle nostetut pyhät hetket.
Jeesus – se vasta oli omapäinen kakara! Kuinka leukaperäni kiristyivätkään Johanneksen ja poikani vesileikkejä katsoessa.
Kätkin syömmeeni kaiken – ja se olikin ääriään myöten täynnä.
Amidst all this mess, the light is born.
Katso aukioloajat: fogga.fi
Hahmotelma
Minun tehtäväni
on piirtää sinun ääriviivasi
auttaa hahmottamaan:
tässä on tunne
ja tuossa
vihanpuuska
niin ihana ihminen, että tekee mieli puraista
kyltymätön, pulppuava suru
Ja tässä tulevat päivän rajat
tuo on väsymys
tuo nälkä
Opastan sinua maailmaan, hahmottamaan tätä sekamelskaa
ja sitä, mikä pääsi sisällä
Nämä asiat lipuvat pauhaavat hiipivät ohi
voit tarttua tai vain seurata
voit asettaa omat rajasi.
Oppituntini/vuoteni päättyvät testiin,
jossa myrskyät minua vasten.
Myrskyn keskelläkin
minä aion katsoa sinua hellästi
(salaa, jos et kestä muuta)
muistaa, kuinka sivelin otsaasi uneen.
Menetys
Minulta on viety
mansikkapaikat,
pakkasen polttamat posket,
laituri ja öljylampun kajo
aika, kun lomalento oli pelkkää luksusta
Minä haluan paeta ihosi pehmeyteen,
tippuviin tähtiin
upota märkiin sammaliin
tukeutua graniittiin
maistaa kielonmarjaa
nukahtaa lapsuuden uniin
Jos loppu tulee, satakoon se tulikiven lailla! Amazonin tuhkaan hautaudun Pompeijista tuttuun syleilyyn.
Ja kuitenkin:
nostan pääni tuuleen,
haapojen pisarointiin:
me muutamme tämän!
Nyt on se aika!
Hullut miehet eivät ratkaise kohtaloamme!
Trump, Johnson, Bolsonaro – vapaan maailman johtajia? Häpeällisen ajan häpeämättömät keisarit, Nerot.
Tulen voima, virtaava laava, kovettunut kallio.
Näistä me saamme voimamme.
On aika toimia.
(Olen väsynyt tyhjiin lauseisiin.)
Sykkeitä
Marraskuun auringon läpi
suljen silmät te sylissäni
tunnen:
pienet sydämet pumppaavat verta
ohuen ihon, linnunluiden alla
elämän sitkeä kolke
tsuku tsuku
tunnen sen.
Ja minun mielessäni varjot
kuinka hento tämä on
kuinka julma maailma
teidän silmissänne puhtaat
rakkaus, pelko ja viha
kaikki raakana, suojatta
Minä siinä välissä
sinun myrskyjesi
(tahtoo pastillin ja ei ei ei! Mitä vain ei!)
ja maailman myrskyjen (Amazon, pakolaisvirrat, ilmastonmuutos ja kahelit kahelit, johtajat ja muutenkin)
Yritän pysyä pläkänä.
Helleyö
Hehkuva tulipallo uppoaa voisulaan.
Kuumeisen päivän ilta leyhäyttää esiin ensimmäiset kirkkaat ajatukset.
Minua ei ole luotu turkoosien merien hohkaan.
Olen koivikkojen kasvatti,
rännäntuoma,
kirpeiden syysaamujen kiihkeä rakastaja.
Vaaleat yöt tuoksuvat mesiangervoa, pääskyset kirkuvat kaupungin kesää.
Vaahterankukkahanami
BOOM!
yhdessä viikossa
koko kaupunki kukkii
Töölönlahden koristekirsikat
pelkkää hattaraa
Kumpula, Toukola
yhtä omenankukkamerta
Minulle rakkaimpia ovat
takapihan vaahterankukat
ne tunkevat kuhmuisista oksista
turpeat silmut lilan sävyissä
kukat puhkeavat ensin ylimmissä oksissa
sinne aurinko paistaa ensimmäisenä
yläkerta vähän lähempänä kesää
yhtenä aamuna
kevät ehtii meidän ikkunamme kohdalle
ensimmäinen kirkkaanvihreä kukkaterttu
vaatimaton, kepeä, kirpeä väri
tällaisina päivinä
on helppo ymmärtää
elämä vain hetki
pakahduttavaa
sinä päivänä
haluaisin pitää vapaapäivän
grillata pilkkihaalareissa
parsaa ja rieslingiä
vaahteran kunniaksi
pohjoisen kesä kohta täällä!
Ennakkofiilistely keväästä osana 10 taulua tuntemattomalle -projektiani, jossa olen jättänyt Helsingin kaduille löydettäväksi kymmenen pientä taulua. Tänään jätin viimeisen taulun kadulle, kuvanaan kevään valo ja vaahterankukat. Katso kuvat Instagramista #10tauluatuntemattomalle
Kahvikuppi
Puhutaan, että
vaarini joi mukistaan
piimät ja kahvit ja kaikki
niin kauan,
että lopulta keskellä vain
sormenmentävä aukko.
Puhutaan,
sillä enhän minä ole nähnyt,
aukaisin silmäni ensi kertaa
vaarin oltua vainaa jo viiden vuoden ajan.
Käytyämme valoon
me viipyilemme maailmassa,
ihmisten muistoissa.
Vaarikin leijunut täällä nyt neljä vuosikymmentä.
”Herra auta aina,
etten ketään paina,
etten toisten taakkaa
suuremmaksi tee.”
Onhan minun muistoni kevyt kantaa?
Siivet
Minun paidassani on vihreät siivet
en aina usko niiden kantavan
monta kertaa olen yllättynyt
kuljen ensin pelko rinnassa
otan vauhtia
kannatko?
kannattiko?
sitten liidän kaarran kiidän
taas välilasku ruovikkoon
ja uusi juoksu vetten päällä
vähän mutaisena
ylväänä
Käyhän näin tässäkin taitekohdassa?
Siirtymiä
Isi, onko Islanti eri planeetalla?
kysyy tyttö ratikassa
heillä matkalaukut pakattuna
valmiina vaikka toiselle tähdelle
Minä olen matkalla Kalliosta Annankadulle
etäisyyttä muutama kilometri
kotoa toimistoon
valmistaudun viikkokaupalla
annoin vauvanvaatteet pois
kietasupaitoja muutaman maitopurkin kokoisille tyypeille
rintapumpun, nännivoiteen, kourallisen pienoisia tutteja
se alku on niin surkeaa ja ihmeellistä
miten ihminen voi olla niin hauras ja pieni
Siirryn Kalliosta Annankadulle
jätän yhden elämänvaiheen taakseni
toive, odotus, hauraus
projekti, jossa lähes mikään ei ole omassa kädessä
sisälläni kasvoi ihminen
minä olin saviruukku
Nyt se on jo herneenverso, sudenkorento
Tämä on onnellisen ihmisen haikeutta
yltäkylläisen luopumista
pitkän joulun jälkeen paluu arkeen
Kellun tässä tunteessa nyt vielä hetken
kahden viikon päästä
olen valmis
