Hehkuva tulipallo uppoaa voisulaan.
Kuumeisen päivän ilta leyhäyttää esiin ensimmäiset kirkkaat ajatukset.
Minua ei ole luotu turkoosien merien hohkaan.
Olen koivikkojen kasvatti,
rännäntuoma,
kirpeiden syysaamujen kiihkeä rakastaja.
Vaaleat yöt tuoksuvat mesiangervoa, pääskyset kirkuvat kaupungin kesää.
Pääskynpoikien parvi kirkuu ja riehuu,
lentäjä-ässien iltatreenit.
Kesä kuplii kaikkialla.
Eilen me upotimme varpaat rantaveteen.
Kirppujen kaupungissa oli hirmumyrsky.
Minut valittiin uudeksi pormestariksi.
Tänään uskalsit yhtäkkiä enemmän Lintsillä korkeammalle ja vauhdikkaammin kuin minä.
(Vuoristoradan pimeässä sentään hyväksyit kainalon.)
Illalla kadulla seisoo pinkki yksisarvinen
ja hänen seuralaisensa ilmapallon kanssa.
Tule ikkunaan!
Kurotan kesäyöhön ja haistan kaupungin.
Kun uni on vallannut kodin,
istun ja juon teeni.
Ikiaikainen äitien hengähdyshetki.
Vastapäisen talon seinässä päivän viimeiset varjot.
Heléne Schjerfbeck
Minna Canth
Kuviteltuja
mutta samoin tuntevia
hauraita, rohkeita, epäröiviä,
syvänteiden naisia.
Ja millaisia helmiä noista mutaisista vesistä he ovatkaan nostaneet,
kimaltavia järvisimpukoita,
kuori mudan peitossa, harmahtavin dyynein kirjottu,
helmeilevä sisus,
ytimessä hiilenpalasta lihasten työstämä helmi.
Saisinko minäkin jotain tuollaista aikaan?
Pääsky kirkuu kadulla.
Keskikesä.
Minulle on suotu tämä salaisuuksien seurue
viisivuotiaan kätketyt surut
toiveet, jotka kavereilta jo kätketään
taapero vielä pilvitaivas
paiste ja varjot häpeämättömiä
hävyttömiä
Eeva ennen puraisua
muistan, kuinka esikoisen ensimmäinen valkoinen valhe kirpaisi
hän alkaa oppia näitä pelejä
Mutta ilman salaisuuksia en voisi olla uskottuna.
Haluan muistaa,
kuinka hellästi sinä katsot poikiamme,
meistä kahdesta syntyneitä,
maailmaa opettelevia.
Sillä vaikka silmäsi välillä ovat minussa kovat, tiedän:
se on puutarhurin väsymystä,
yhdessä olemme saaneet nämä taimet ja rakkauden.
Vaikka et aina jaksa katsoa minua auringon lailla,
käsiesi lämmössä multa kukkii ja kärhöt kohoavat korkealle.
Kun halla vaanii, ristimme yhdessä kädet: säästä nämä versot, anna niiden kasvaa ja villiintyä. Vuosikymmenten päästäkin
me haluamme keittää iltateet
ja levätä ihaillen maan ihmeitä.
Tänään rakennamme Atlantiksen
jörvenpohjasta löytyvät joonilaiset pylväät
tupasvilloja maalisuteina
suopursu suitsukkeena.
Iltapäivällä ränstyneen puutarhan nurkasta löytyy keltainen penkki.
Kastanjan piikkipallot linnakkeena,
sinne rakennan turvapaikkani.
Kun meteli tulvii ylitseni,
pakenen näihin:
Atlantis ja keltainen penkki,
siellä katoan hiljaisuuteen.
