Puhutaan, että
vaarini joi mukistaan
piimät ja kahvit ja kaikki
niin kauan,
että lopulta keskellä vain
sormenmentävä aukko.
Puhutaan,
sillä enhän minä ole nähnyt,
aukaisin silmäni ensi kertaa
vaarin oltua vainaa jo viiden vuoden ajan.
Käytyämme valoon
me viipyilemme maailmassa,
ihmisten muistoissa.
Vaarikin leijunut täällä nyt neljä vuosikymmentä.
”Herra auta aina,
etten ketään paina,
etten toisten taakkaa
suuremmaksi tee.”
Onhan minun muistoni kevyt kantaa?
